Yksinäisen keijun tarina

GRAPHIC IMAGES AHEAD

"Ehdin melkein vuoden olla ilman ongelmia addiktioni kanssa. Mutta tänään romahdin.

Ehkä sattui, ehkä ei. En enää muista, mutta verinen muista siitä jäi. Tunsin heikkouteni, enkä halunnut kohdata sitä. En kyennyt siihen ja maksoin kipeän hinnan."

Toisen addiktio voi olla heroiini tai painon tarkkailu. Minut sai kiinni kipu.

Tekee kipeää myöntää, että olen viiltelijä. En haluaisi olla. En haluaisi kajota ihoon tällä tavoin.

Tämän postauksen ideana on levittää ihmisille sanaa siitä, että vaikka ulospäin olisikin vahva tai iloinen voi pinnan alta löytää jotain aivan muuta.

- Tuisku

Six months ago

6.7.2015

Tunsin kaiken vajoavan. Tunsin pettäneeni perheeni ja ystäväni. Tunsin tuskaa, jota en ennen ollut kokenut ennen, enkä tiennyt voisiko niin voimakkaasta kivusta päästä yli. Ainoana vaihtoehtona näin kivun lopettamisen. Minun ja muiden kipu. Sen oli loputtava.

Päädyin leikkimään Jumalaa ja otin elämän omiin käsiini. Otin yliannostuksen lääkkeillä.

Sanoin hyvästit kahdelle parhaalle ystävälleni. Poikaystävälleni (nykyiselle kihlatulleni) en kehdannut puhua. Mutta nuo kaksi ystävääni pelastivat henkeni sinä yönä käännyttämällä pääni ja soitin lopuksi ambulanssin. Kiitokset tästä Amalia ja Jezabel.

Ambulanssin saapuessa pysyin juuri ja juuri omilla jaloillani ja yritin kieltäytyä lääkehiilestä.

7.7.2015

Lääkäri tuli luokseni aamulla vakava ilme kasvoillaan. Jos olisin soittanut ambulanssin yhtään myöhemmin olisi kohtalonani ollut vähintään vakava maksavaurio.

Olin hyvin pettynyt itseeni, koska olin epäonnistunut. Olin epäonnistunut tyrehdyttää kivun, jonka aiheutin minulle ja muille. Pääsin kuitenkin järkiini, kun poikaystäväni tuli sairaalaan minua katsomaan. Hän lupasi, että tulisin kuntoon niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Ja hän lupasi olla tukenani. Silloin tajusin, että minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka välittävät. Heistä en aikoisi luopua.

Nykypäivä

Katsoessani aikaa taaksepäin koen suurta häpeää, mutta myös havahtumista todellisuuteen. Ilman itsemurhayritystä en olisi varmaan koskaan ymmärtänyt, että minusta oikeasti välitetään. En silti ole itselleni kiitollinen tavasta, jolla herätin itseni.

Olen tänään vahvempi ihminen kuin kuusi kuukautta sitten, josta olen suunnattoman ylpeä.

-Tuisku

Tästä kaikki lähti

Hei kaikille!

Olen 17-vuotias ensimmäisen vuoden kokkiopiskelija Porvoosta. Olen myös käyttänyt uutta vuotta tekosyynä aloittaa elämäntaparemontti, jonka aloitin 11.1.2016, kun minun pitkäaikainen haaveeni on olla taas normaalipainoinen. Painoa on kertynyt vuodesta 2011, eli neljän vuoden ajan. Tuosta kolme vuotta olin koulukodissa, jossa painoni nousi 25 kiloa. Ylimääräiset 5 kiloa tulivat, kun masennuksen takia en halunnut, enkä jaksanut tehdä asialle mitään.

Nyt, kun masennus on paremmin kurissa olen jaksanut kiinnittää asioihin huomiota ja ensimmäisenä mieleeni nousi painonpudotus ja elämäntaparemontti.

Aloituspainoa minulla on huikeat 92 kiloa. Tavoitepainonani on 46-47 kiloa. Monelle tuo kilomäärä voi kuulostaa todella alhaiselta, mutta olen vain 153 senttimetriä pitkä, joten tuon painoisena olisin hyvinkin normaalipainoinen. Tottakai minulla on välitavoitteita, joista ensimmäinen 85 kiloa.

Kuva ensimmäiseltä päivältä ja ennen elämäntaparemonttia. (Pahoittelen huonoa valaistusta ja laatua)

  Treeniohjelmani

15 squattia
10 sek tauko

30 sek käsien pyörittelyä
10 sek tauko

30 haarahyppyä
10 sek tauko

10 burpeesia
10 sek tauko

10 punnerusta
10 sek tauko

20 sek käsien pyörittelyä

Treeniohjelman teen kerran maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Arkipäivinä käyn myös lenkillä. Lauantain ja sunnuntai ovat lepopäiviä ja lauantaisin minulla on myös "cheat day", eli saan syödä karkkia.

Ruokavaliotani en ole juuri muuttanut, mutta pyrin syömään lautasmallin mukaisesti, tasapainoisesti ja säännöllisesti.

Toivottavasti teidänkin vuosi on alkanut mukavasti!

-Tuisku